Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry – SJY

Hakuba ja Myoko – syvän lumen laskettelua Japanissa

Mikäli oletat, että nousukarvat, leveä vyötärölinja, puuteri, heliski, piippari ja sondi liittyvät jotenkin sukupuolten väliseen kanssakäymiseen, olet vain osittain oikeassa. Tällöin et myöskään ole osallistunut some-keskusteluun mm. siitä, voiko ihminen olla vapaa myös silloin, kun monon kantapää on siteessä kiinni, tuleeko teleskooppisauvojen alumiinin olla mitä teollista standardia vai onko hiilikuitu tai muu komposiitti ainoa mahdollinen valinta.

Laskettelua harrastavien joukossa on väistämätöntä, että keskustelu siirtyy ennemmin tai myöhemmin pohdintaan siitä, miltä tuntuisi laskea koskemattomassa pakkaslumessa, joka ulottuu vyötärön tasolle tai korkeammalle. Tällaiset olosuhteet toteutuvat erittäin harvoin ja silloinkin lähinnä hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella s.o. takamaastossa.

Kun ystäväni Antti tutusta hiihtopossesta ehdotti ja Jussi 2014 Hakubassa käyneenä kannatti osallistumista Elämysmatkojen järjestämälle Japanin lasketteluviikolle tammikuussa 2017, olin välittömästi kiinnostunut ja pian siirryttiin matkavalmisteluihin.

Loppuvuoden 2016 aikana ryhmämme osallistujamääräksi täsmentyi seitsemän n. 50-vuotiasta “ei enää mitään kuivan kesän oravaa” (Antti, Esko, Heikki, Juhani, Jussi, PetriE ja PetriL) sekä kaksikymppisten nuoriso-osasto “powderhound” – jälkikasvu Matias ja Sami.

Lopulta etäännyimme Elämysmatkojen peruskonsepteista siten, että oppaiksemme tulivat Sveitsissä asuvat vuoristo-opas ja free-rider Pette Halme sveitsiläisen kollegansa Jean-Pierre Bessen kanssa. Ryhmällämme oli kaksi vuokra-autoa käytössään, majoituimme viikon aikana kahteen eri hiihtoalueella sijaitsevaan hotelliin ja kunkin päivän laskettelukohde valittiin vasta saman päivän aamuna sääennusteen ja viimeisimmän lumitilanteen mukaan. Tavoitteena oli mahdollisimman paljon syvän lumen vapaalaskua ja kaikilla oli käytössään “skinnauksen” ylämäkeen mahdollistavat, suksen pohjaan kiinnitettävät nousukarvat.

Sen jälkeen, kun leveät sukset, randositeet, teleskooppisauvat ja pakolliset lumiturvavarusteet oli päivitetty Hekan avustuksella Pitäjänmäen Ski Servicessä ja Mankkaan Skigaragessa sekä Elämysmatkojen lumiturvallisuuskurssi käyty, ryhmä kokonaisuudessaan oli valmis Japanin offareille.

Miksi Japaniin laskettelemaan?

Tiettävästi kaikkein suurimmat lumikertymät maailmassa on mitattu Japanin vuoristojen läntisiltä alueilta. Niiden edustalla on lämpimällä merialueella laajoja matalapaineen alueita, minne Siperiasta saapuu hyvin kylmiä ilmavirtauksia. Kylmä ilmamassa haihduttaa merestä runsaasti kosteutta, voimistaa nousevaa ilmavirtausta ja lumisade sakenee. Kun perusvirtaus vielä tämän lisäksi kohtaa vuoriston, joutuu ilma pakotettuun nousuun ja nouseva liike sekä lumisateet yhä voimistuvat vuoriston merenpuoleisilla rinteillä. Myoko-kogen Niigatan alueella on epävirallisten japanilaisten mittausten mukaan Japanin lumisin kaupunki / kylä, jossa vuotuinen keskimääräinen lumisademäärä oli 15,07 m (1995-2012), vuotuinen ennätys 23,24 m ja kuukausiennätys 10,24 m. Yhden vuorokauden lumisade-ennätys 2,3 metriä on mitattu Ibukissa, Shigan Prefektuurissa (14.2.1927).

Poikkeuksellisten ympäristöolosuhteiden vuoksi lumisateet saattavat Japanissa olla usein hyvin paikallisia ja lumen määrissä on suuria paikallisia eroja. Tämän vuoksi ryhmällemme oli erityistä hyötyä siitä, että vuokra-autoilla meillä oli mahdollisuus mennä sinne, missä lumiolosuhteet ja päivän sääennuste olivat otollisimmat ja hakeutua myös niille rinnealueille ja takamaastoon, joissa on vähemmän laskijoita.

Hakuba

Hakubassa majoituimme Sierra Resort Hotel Hakubaan, jossa maininnan arvoisia olivat erittäin hieno ja vanha onsen kylpylä sekä monipuolinen aamiainen, pitäen sisällään sekä länsimaisen, että perinteisen japanilaisen vaihtoehdon fermentoiduilla optioilla. Japani on suomalaisesta näkökulmasta erittäin yhteisökeskeinen kulttuuri ja sääntöjen noudattaminen on tärkeää. Uskalsimme kuitenkin huolellisesti harkiten ja varovasti noudattaa aika ajoin suomalaisia perinteitä, kun tilanteet tätä mielestämme ehdottomasti edellyttivät. Muun muassa onsenin kuuman lähteen ulkoaltaassa istuminen raskaan laskettelupäivän jälkeen ei olisi ollut täydellistä ilman hillittyä ja vähäeleistä hangessa kierimistä. Matalan profiilin yrityksistä huolimatta havaitsimme, että pian olimme nauttimassa kylmän ja kuuman vuorottelusta kokonaisuudessaan suomalaisessa seurassa.

Japanin Chamonix’ksi kutsuttu Hakuba on maan suurin ja pääsaari Honshun suosituin hiihtokeskus mm. monipuolisuutensa, lumivarmuutensa ja upeiden vuoriensa vuoksi. Naganon olympiakisojen näyttämö käsittää kymmenen hiihtokeskusta, joista kolme suurinta ovat: Happo-One, Hakuba 47 ja Hakuba Goryu. Vaikka lunta sataa paljon, rinteet ovat lähes poikkeuksetta loistavassa kunnossa. Laskualue on laaja ja monipuolinen ja hissejä on yhteensä 135. Rinne- ja hissialueiden infrastruktuuri on valtaosin rakennettu Naganon talviolympiakisoihin valmistautumisen aikana.

Hakuba tarjoaa upeaa off-pistehiihtoa tammi-maalis-huhtikuun lumisadekaudella ja ylimmiltä hisseiltä pääsee helposti siirtymään laajoille koskemattomille off-pistealueille. Rinnealueiden sisällä merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskeminen on sallittua vain Cortinan keskuksessa ja Hakuba 47:n, Iwataken ja Tsugaiken freeride-alueilla. Rinnealueen rajojen ulkopuolella off-pistehiihtäminen on sallittua, kunhan poistuminen tapahtuu virallisten porttien kautta.

Koska lunta oli Hakubaan tuloomme mennessä satanut vain vähän, hoidettujen rinteiden ulkopuolelta hyvää lunta oli löydettävissä vain suuremmalla vaivalla. Ensimmäisenä opaspäivänä nousimme hisseillä yläasemalle, missä vaihdoimme suksien alle nousukarvat. Kahden tunnin kiipeämisen jälkeen saavutimme määränpäämme vuoriston ylätasanteelta.

Skinnaus ylämäkeen onnistuu tavallisen suomalaisen peruskunnolla, kun muistaa pitää nousutahdin itselleen sopivana asianmukaisin lepo- ja juomatauoin. Tämä korostuu etenkin korkeassa ilmanalassa ja pulssimittarista voikin olla kokemattomammalle kuntoilijalle arvaamatonta apua. Omasta ranteestani sellainen löytyi, mutta tarpeettoman korkealle nousseet syketasot tulivat valitettavasti tarkistettua vasta päivän päätteeksi.

Vuorten yläosien puuttomat alueet eivät laskuteknisesti tarjonneet ensimmäisten päivien lumen vähäisyyden vuoksi mitään erityistä elämystä, mutta tiheiden metsiköiden läpi laskeminen tuotti sitäkin enemmän haastetta. Vapaalaskijoiden näkökulmasta on harmi, etteivät japanilaiset panosta metsiköiden ja oksiston kohtuulliseen harventamiseen, mikä helpottaisi olennaisesti laskulinjojen löytymistä. Etenkin toinen laskupäivä oli raskas, kun takamaastossa rinteiden kohtuullisesti laskettavan yläosan jälkeen metsikkö muuttui melkoiseksi risukoksi. Lunta ei ollut satanut riittävästi jättämään oksia lumen alle ja alas oli käytännössä tultava hitaasti ja vain muutama käännös kerrallaan. Pohjalunta oli kuitenkin riittävästi, että sauvoja ja muita varusteita onnistuimme kaatuessamme sinne upottamaan. Ylimääräiset energiat menivät sitten hangen kauhomiseen etsinnöissä.

Oppaamme Pette ja JP olivat varanneet meille vielä laakson pohjalle yllätyksen. Alhaalla meitä odottivat vuolaat vuoristopurot patorakennelmin, jotka ylitimme monoilla kävellen. Veden solahtaminen monojen päälle sidotun jätesäkin suusta sisään Japanin pikku pakkasessa sai lämmöllä muistelemaan varusmiespalvelusaikaisia vastaavia tuntemuksia.

Koska lumisateet antoivat edelleen odottaa itseään, syvää lunta oli etsittävä sieltä, missä sitä oli saatavilla. Löysimme muun muassa tiemme risukkorinteen läpi mäkihyppääjien tällä kaudella käyttämättömään hyppyrimäkeen, jonka alastulorinne oli täysin laskematon. Epäilimme kyllä, että siinä laskeminen olisi läheisen hissin ala-aseman rinnevalvojien näkökulmasta vähintään sääntöjen harmaalla alueella, mutta kohteliaalla ja korrektilla käytöksellä ja japanin kielen alkeiden taikasanaa “gomenasai” käyttämällä kaikki asianosaiset saatiin tyytyväisiksi.

Lunta tulee taivaan täydeltä ja siirtyminen Niigataan, Myokoon

Siirryimme viikon puolessa välissä Hakubasta 45 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan Ryokan Biyunoyado Shibuonsen hotelliin, Yudanakaan, josta oli hyvät yhteydet Myokon alueen eri hiihtokeskuksiin. Tälläkin kertaa onnistuimme maksullisia moottoriteitä ajaessamme eskaloimaan automaattien käytön maksupisteillä sellaiseksi, että ajoneuvomme ohjattiin aina tien sivuun ja saimme tietulliorganisaation tyystin sekaisin. Oppaamme Pette hoiti kuitenkin tilanteet tyylikkäästi hymyillen ja vastaten aina selvällä suomen kielellä vain japania vuolaasti puhuville virkailijoille siten, että kaikki kokivat lopulta päässeensä tyydyttävään loppuratkaisuun.

Japanin Niigatassa sijaitsevan Myokon lumimäärät tekivät vaikutuksen Japanin keisariperheeseen jo 1900-luvun alussa ja alueelle rakennettiinkin Japanin ensimmäiset hissit ja laskettelua varten tarkoitetut hotellit. Kansainväliset lasketteluturistimassat eivät ole löytäneet alueelle, joten Myoko on nykyisin selvästi esimerkiksi Hakubaa rauhallisempi keskus.

Myoko on hyvin lähellä rannikkoa ja sen ennätyksellisten lumimäärien ansiosta rinteitä peittää uusi, pehmeä lumikerros lähes joka päivä. Myokon alueella on toistakymmentä eri hiihtokeskusta, joista osassa riittää laskettavaa useiksi päiviksi. Suurimmissa keskuksissa rinteet ovat lähes 10 kilometriä pitkiä ja korkeuserot noin kilometrin. Rinteet ovat pääosin helppoja, mutta offarilaskijoille Myoko tarjoaa myös haasteita. Parhaille offareille pääseminen edellyttää pientä patikointia sukset olalla tai nousukarvat alla, mutta ruuhkattomuus ja pitkät metsälaskut palkitsevat vaivan.

Aivan Myokon vieressä on pieni, jo Suomessakin kuuluisaksi noussut Seki Onsenin keskus, joka hyvän lumisateen jälkeen on mahdollisesti maan paras offarikohde. Myös Madarao samalla alueella on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Myokon alueen hiihtokeskuksien sisällä saa yleensä laskea vain merkattuja reittejä eli hissilinjat ja metsät ovat keskuksen sisällä kiellettyjä ja rinnepatrolit ovat täällä hyvin aktiivisia. Madarao ja Seki Onsen tarjoavat metsälaskua monissa paikoissa keskuksen sisälläkin.

Siirryttyämme Myokon alueelle isommat lumisateet vihdoin alkoivat. Pelkästään yön aikana lunta tuli yli puoli metriä ja lisää satoi pitkin päivää. Kokeneen sveitsiläisen oppaamme JP:n mukaan hänellä ei elämässään ollut ollut kuin 3-4 vastaavaa syvän lumen laskupäivää. Alpeilla yli puolen metrin “dumppi” yön aikana nostaa lumivyöryriskin avoimilla ja jyrkillä alueilla korkeimmalle tasolle ja JP:tä lainaten: “if you go and ski in those conditions, you die”.

Japanin takamaastoissa metsikkö suojaa isommalta lumivyöryvaaralta, vaikka rinneprofiilit esim. Myokon alueella ovat usein verrattain jyrkkiä. Käytännössä pääsimme myös kokeilemaan, ettei syvästä puuterilumesta ole paljoa iloa, jos rinne on liian loiva ja vauhtia ei saa riittävästi. Syvässä, “korkkaamattomassa” pakkaspuuterilumessa laskeminen asianmukaisin varustein oli ja on fantastinen kokemus. Tämän ovat havainneet monet muutkin laskettelijat ja alppilajeista ainoastaan vapaalasku (randoilu, skinnailu) on tällä hetkellä harrastajamäärillä mitattuna kasvava urheilumuoto. Sen seurauksena syvän laskemattoman pakkaspuuterilumen löytäminen on entistä haastavampaa ja sen perässä matkustaminen esim. Japaniin mistä päin maailmaa tahansa on yhä yleisempää.

Japanilainen kulttuuri ja traditio

Ryokan Biyunoyado Shibuonsen hotelli Yudanakassa, jossa yövyimme, on perinteinen japanilainen hotelli. Ensimmäistä kertaa Japaniin matkustavalle länsimaiselle turistille, jonka perustietämys japanilaisuudesta rakentuu lähinnä James Clavellin Sho-gun -kirjasarjaan ja James Bond -elokuvaan, ensikosketus paikalliseen kulttuuriin saattaa muodostua jossain määrin hämmentäväksi. Ryokan Biyunoyado hotellin henkilökunta opasti meitä kädestä pitäen paikallisiin tapoihin alkaen siitä, miten tatamin ja futonit sisältävää hotellihuonetta käytetään. Futonin erinomaisuutta hyvänä makuualustana ei tässä yhteydessä voi liikaa kiitellä.

Pukeuduimme henkilökunnan opastuksella yukataan ja perehdyimme obin oikeaoppiseen solmimistekniikkaan. Kieltämättä tunnelma oli normaalista poikkeava, kun ensimmäisenä iltana maistelimme hotellin baarissa Asahi -olutta karamellisoituja heinäsirkkoja syöden, pelkkä yukata päällämme ja sandaalit jalassa.

Sen sijaan onsen-kulttuuri on suomalaiselle saunaihmiselle jo helpommin lähestyttävä asia. Kun normisuihkun korvaa käsisuihkulla ja pienellä istuttavalla puupallilla ja saunan kuumavesialtaalla, ollaan lähellä suomalaista saunakokemusta.

Japanilainen ruoka ja ruokailun moninaiset rituaalit eivät mitenkään voi kokonaisuutena avautua ensikertalaiselle. Esteettisyys ja pienimuotoisuus ovat kokonaisvaltaisessa kokemuksessa erityisen huomionarvoisia. Hotellin tarjoamalla, ulkomaalaiselle piilomerkityksiä täynnä olevalla seitsemän ruokalajin illallisella, jossa noudatettiin vapaata ja joustavaa ruokailutradition seremoniamallia, syömäpuikkojen käyttäminen oli aterian yksinkertaisin osa.

Japaninmakaki

Japaninmakaki on maailman pohjoisimpana elävä apinalaji ja teimme myös ekskursion Myokon lähelle Jigokudanin lumiapinapuistoon kuumien lähteiden alueelle, jossa tämä lämpimässä vedessä talvella viihtyvä apinapopulaatio elää vapaasti. Nämä älykkäät sukulaisemme eivät pakene ihmistä ja lauman toimintoja ihmetellessäni en voinut olla pohtimatta niiden käyttäytymisessä ilmeneviä samankaltaisuuksia meidän ihmisten kanssa.

Lopuksi

Japanin hieno ja vanha aasialainen kulttuuri olisi ansainnut suurempaa huomiota ja ajankäyttöä ryhmältämme kuin mitä viikon laskettelumatka mahdollisti. Fokuksemme oli kuitenkin tällä kertaa lähes kokonaisuudessaan vapaalaskussa ja Hakuban ja Myokon laskettelualueiden poikkeuksellisen hienojen lumiolosuhteiden parhaassa mahdollisessa hyödyntämisessä. Aidosti syvässä ja korkkaamattomassa samppanjapuuterilumessa laskemisen tunnetta on mahdotonta sanoin kuvata, mutta toivoisin mahdollisimman monen pääsevän kokemaan sen hienouden. Maailmassa on vain harvoja paikkoja, jossa viikon turistimatkalainen pääsee tämän suurella todennäköisyydellä kokemaan isojen rinteiden jyrkillä profiileilla. Japani on sellainen paikka.

 

Teksti: Heikki Haukka

Kuvat: Happo One

Artikkeli on julkaistu alunperin SJY:n Kokoro-lehden numerossa 1-2017.