Kiersimme helmikuussa kaverini kaksi viikkoa ympäri Japania reittinämme Tokio-Kioto-Osaka-Beppu-Tokio. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt Japanissa, joten uusia kokemuksia riitti. Oli jännittävää lähteä maahan, joka eroaa niin paljon Suomesta.
Hauskoja pelejä Tokiossa
Matkamme ensimmäinen etappi oli Tokio. Koko elämäni Helsingissä asuneena en voi vieläkään käsittää miten iso kaupunki se on. Tokio on kuin suuri metsä, jossa puut on korvattu rakennuksilla. Kaupunki on rakennettu niin tiheään, että on vaikea löytää yhtä neliömetriä, joka ei olisi jonkinlaisessa hyötykäytössä. Ihmiset ovat keskittyneet metroasemien ympärille kuin mehiläiset pesäänsä. Mitä kauemmaksi asemasta mennään, sitä vähemmän ihmisiä näkyy: kunnes taas aletaan lähestyä seuraavaa asemaa. Tokion metrojärjestelmä saattaa aluksi tuntua kaoottiselta, mutta on helposti ymmärrettävissä, miksi yli 20 miljoonaa ihmistä käyttää sitä päivittäin. Metroverkosto kattaa koko kaupungin ja sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen, vaikka välillä saattaakin joutua vaihtamaan linjaa kolme kertaa.
Suosikkiasioitani Tokiossa olivat arcade-tyyliset pelihallit. Suuret valomainokset ja sisältä kantautuva meteli kertovat jo kaukaa milloin sellainen on lähettyvillä. Parhaat pelaajat painelivat pelikoneiden nappuloita niin nopeasti, että minun täytyi ottaa hidastettua videota nähdäkseni heidän käsiensä liikkeen tarkasti. Pelihalleissa pelit maksavat yleensä 100 jeniä/peli, mutta kaikkein hauskinta peliä, pujottelua Tokion ihmismassassa, voi pelata ulkona täysin ilmaiseksi. Pelissä on tavoitteena kulkea määränpäähänsä törmäämättä muihin ihmisiin, mikä on huomattavasti vaikeampaa kuin miltä se suomalaisesta kuulostaa. Vaikeustasoa nostaa mm. sade, koska silloin täytyy sivusuuntaisen liikkumisen lisäksi ottaa huomioon myös pystyakseli, etteivät sateenvarjot törmää toisiinsa. (Extreme-vaikeustasoa himoitsevan kannattaa mennä sateisena iltana maailman vilkkaimpaan jalankulkijaristeykseen Shibuyassa, kuten me amatööreinä vahingossa teimme: siinä tuli ”game over” aika nopeasti.)
Perinteisten turistinähtävyyksien lisäksi kävimme katsastamassa myös Tokion uusimman turistivillityksen, Robot Restaurantin Shinjukussa. Sisäänpääsyn hintaan saa kyllä sisällytettyä bentō-laatikon, mutta kyseessä ei periaatteessa nimestä huolimatta ole ravintola, vaan enemmänkin eräänlainen teatteri. Esityksen alkua odoteltiin kimaltelevassa loungessa, jossa taustamusiikista vastasivat robottiasuihin pukeutuneet jazz-muusikot. Show alkoi tavallisena tanssiesityksenä, mutta kasvoi loppua kohden joksikin, mitä voi nähdä vain Japanissa. Robot Restaurant pitää kokea itse ja on paras, jos ei tiedä mitä odottaa. Mainittakoon tässä kuitenkin neon-valot, jättiläisrobotit, kovaääniset tanssijatytöt ja erikoisin versio Ave Mariasta, minkä olen koskaan kuullut.
Kioton kauneutta ihailemassa
Tokion pilvenpiirtäjien ja ihmisvilinän jälkeen matkustimme shinkansen-luotijunalla Kiotoon nauttimaan perinteisemmästä Japanista. Heti alkajaisiksi suuntasimme Kiotossa Inariin. Täällä Inarissa ei kuitenkaan ollut poroja ja tuntureita, vaan kuuluisa Fushimi Inari Taisha -temppelialue tuhansine oransseine torii-portteineen. Koko matkan aikana en nähnyt niin kummallisesti sijoitettuja automaatteja kuin täällä, niitä oli vuoren huipulla pyhättöjen keskelläkin useita. Kinkaku-ji eli Kultainen paviljonki oli kaikesta kliseisyydestään huolimatta sanoinkuvaamattoman kaunis. Aurinko paistoi ja kultaisen temppelin seinät kimaltelivat ja heijastuivat peilityynestä lammesta. Turistien selfie-tikuilla ottamat selfiet olivat siis erityisen kauniita tuona päivänä.
Kuten monen muun turistin, myös meidän ohjelmaamme sisältyi käynti Arashiyaman alueella. Bambumetsät ja temppelit olivat ihan hienoja, mutta alueen varsinainen helmi oli Tenryū-ji –temppelin World Heritage Site –leimankin saanut japanilainen puutarha. Kaikkialla oli huolella tiettyyn muotoon kasvatettuja havupuita, tarkasti haravoituja kivipuutarhoja, hiljaa liplattavia puroja. Sammal kasvoi ylös pieniä kivisiä patsaita. Karpit uivat lammessa hypnoottisesti ympyrää, niiden suomut olivat kuin tussilla piirrettyjä. Kävelypolkujen ylle kurottautuivat vielä nupussa olevat kirsikkapuut. Voin vain kuvitella, miten kaunista siellä on kirsikkapuiden kukkiessa. En ole eläissäni ollut missään niin kauniissa ihmisen luomassa paikassa.
Pallokalaa Osakassa
Kiotosta matkamme jatkui Osakaan, joka tunnetaan myös yhtenä maailman parhaista ruokakaupungeista. Dotonbori-kadun varrella on lähes yksinomaan ravintoloita ja katuruokakojuja silmänkantamattomiin. Matkustimme kuitenkin tiukalla opiskelijabudjetilla, joten kalliit kaiseki ryōri –ateriakokonaisuudet jäivät kokematta. Halvimman ruokapaikan etsiminen ajoi meidät syömään mitä kummallisempia, mutta sitäkin herkullisempia ruokia. Söimme matkallamme esimerkiksi aitoa japanilaista carbonaraa, soijalla maustettuja ranskalaisia, teriyaki– ja jättikatkarapuhampurilaisia ja mansikka-vaahtokarkki-jälkiruokapizzaa.
Oli kuitenkin yksi ruokalaji, jota maistamatta en halunnut poistua Japanista. Epäröimme pallokala- eli fugu-ravintolan ovella hetken, mutta lopulta astuimme rohkeasti sisään. Olimme suunnitelleet ottavamme vain pienet pallokalasushi-maistiaiset, mutta sitten ajattelimme, että jos kerran pallokalaa on tultu syömään, niin syödään sitten kunnolla. Tilasimme ”fugu hotto potton” eli kunnon lautasellisen pallokalaa ja lisäkkeitä, jotka kypsennettiin pöydässä maistuvassa liemessä. Pallokalan liha oli itse asiassa tosi hyvää, nahka ja evät vähän oudompia. Jälkimmäisiä syödessä tuntui vähän kuin suussa olisi ollut pieniä kuminpaloja, jotka olivat täynnä pieniä piikkejä. Ihan hyviä nekin silti olivat. Selvisimme ateriasta hengissä, mutta myöhemmin illalla huomasimme erään sivuvaikutuksen: olotila oli samanlainen kuin olisi nauttinut muutaman oluen, vaikka emme olleet juoneet tuona iltana tippaakaan alkoholia.
Kuumia kylpyjä helvetissä
Matkamme viimeinen kohde oli Japanin suurin onsen-keskittymä, Beppu. Beppu on parhaat päivänsä nähnyt, vähän retro, mutta silti ihan mukava pikkukaupunki. Sen päänähtävyys on kahdeksan kuumaa lähdettä, joita sanotaan helveteiksi. Näillä jättimäisillä onseneilla on mitä erikoisempia, mutta hyvin kuvaavia nimiä. Vierailimme näistä Merihelvetissä, Savihelvetissä ja Verihelvetissä, joista erityisesti kirkkaan turkoosi Merihelvetti (Umi-jigoku) oli todella kaunis. Yksi koko matkani kohokohtia oli Beppussa kylpeminen vuoristossa luonnonvaraisessa rotenburossa vuoristopuron solistessa vieressä. Kylvystä oli kauniit näkymät laaksoon enkä nähnyt mitään ihmisen rakentamaa, mikä on sinänsä Japanissa melko harvinaista.
Ehdimme kahden viikon aikana kokea todella paljon kaikenlaista, mutta todella paljon jäi myös kokematta. Keksin matkamme aikana tarpeeksi lisäohjelmaa täyttämään vaikka kuukaudenkin reissun. Aloinkin heti Suomeen palattuani jo suunnittelemaan seuraavaa matkaa.
Teksti: Otso Huhtala
Kuvat: (c) Anne Repo
(Julkaistu alunperin SJY:n Kokoro-lehdessä nro 2/2015)