RUOKA JA JUOMA
Japanilainen ruoka ei ole vain raakaa kalaa
Useille meistä tulee mieleen raaka kala, kun tulee puheeksi japanilainen ruoka. Japanilainen ruoka ei kuitenkaan ole vain raakaa kalaa. Itse asiassa kala on pikemminkin juhlaruokaa, koska tuore ja laadukas kala on kallista. Japanilainen ruoka on myös liharuokia, keittoja, tofua jne.
Sushi
Sushi, sashimi – japanilaiset syövät vain raakaa kalaa…! Sushia, rullana, sushia pullana – marketissa sushi-riisiä, sushi-etikkaa, sushi-noria. Naistenlehdet ja jopa asialliset bisneslehdet ovat täynnä sushi-ravintoloiden arvioita ja ’asiantuntevia’ mielipiteitä ja teko-ohjeita. Myöhään Suomeen tullut sushi on tullut pysyäkseen, mutta sushi-kulttuuri ei ole vielä kovin kehittynyttä.
Oikea sushi vie kielen mennessään. Sen riisi on juuri oikein keitetty. Riisin jokainen jyvä on kiiltävä, kiinteä ja ihanasti peräänantava ja imenyt tasaisesti itseensä etikan, suolan ja sokerin. Ei liian pehmeää, ei kovaa riisinjyvän keskustaa, ei vetistä riisipuuroa.
Sushin ainekset ovat 100% tuoreita, taidokkaan siististi yhdellä partaveitsen terävällä veitsen viillolla leikattuja ja viipaloituja meren antimia. Jokainen sushi pala on taideteos. Sushin valmistamisessa ehdottomat säännöt ovat tuoreus, puhtaus ja nopeus.
Sushia on monenlaisia, kaikki toinen toistaan herkullisempia. Jotkut sushit syödään puikoilla ja toiset sormin. Sushi kastetaan varovaisesti pienellä vadilla noin ruokalusikalliseen soijaa. Sushin kanssa tarjotaan usein garia – etikkaliemessä säilöttyä ohueksi viipaloitua inkiväärin juurta.
Myös lihaa – vaan ei kastikkeita
Japanilainen ruoka ei kuitenkaan ole vain raakaa kalaa. Itse asiassa kala on pikemminkin juhlaruokaa, koska tuore laadukas kala on kallista. Japanilaisessa keittiössä käytetään pääasiassa naudan-, sian- ja kananlihaa. Liha myydään eri ruokalajeja varten valmiiksi paloiteltuna tai viipaloituna. Valmistus on nopeaa.
Liharuuista suosituin on ns. kobe-beef, marmoroitu naudanliha. Nautoja on hierottu käsin, niille syötetään parasta rehua ja niille soitetaan Mozartin musiikkia. Hinta on hämmästyttävä!
Suosittuja liharuokia ovat sukiyaki, shabu-shabu, ishiyaki, teriyaki ja yakitori. Tempura on jättiravuista, kalasta ja vihanneksista uppopaistettu kevyesti, lähes pitsimäiseksi kuorrutettu herkku.
Suurustetut kastikkeet eivät kuulu japanilaisiin ruokiin, paitsi Intiasta tullut ja japanilaiseen makuun taitavasti sovellettu karii-raisu (curry ja riisi). Se on yksinkertainen perunasta, porkkanasta, lihasta tai kalasta ja sipulista valmistettu pataruoka, joka on maustettu japanilaisilla pehmeänmakuisilla currykuutioilla, joiden maku sopii mihin kulttuuriin tahansa.
Villisika – vuorten valas
Ennen buddhismin Japaniin saapumista japanilaiset söivät lihaa, mutta uusi uskonto kielsi tappamisen ja niin japanilaiset elivät vihanneksilla ja kalalla. Vuoristoseuduilla oli kuitenkin vaikea ja mahdotontakin saada kalaa. Villisikaa metsästettiin ahkerasti. Kiertääkseen uskonnollisen kiellon japanilaiset alkoivat kutsua villisikaa vuorten valaaksi!
Köyhän miehen lehmä
Soijapapu on maailman ravintoihme. Sitä on kutsuttu köyhän miehen lehmäksi. Soijapavun proteiini on terveellisempää kuin eläinkunnasta saatu ja se sisältää lukuisan määrän myös muita tärkeitä ravintoaineita ihmiselle soveliaassa muodossa nautittavaksi.
Soijapavuista tehty tofu kuuluu lähes päivittäin japanilaiseen ruokavalioon. Sen neutraali maku soveltuu miltei mihin tahansa ruuanvalmistukseen. Japanissa, Kiinassa ja Kaakkois-Aasian maissa on lukematon määrä erilaisia tofuvalmisteita.
Sakea on satoja eri lajeja
Olut on yleinen ruokajuoma, mutta viime vuosina viiniä on alettu suosia yhä enemmän. Japanilaisen ruuan kyytipojaksi sopii parhaiten sake-riisiviini, jota Japanissa on satoja eri lajeja. Aivan kuten viini valitaan ruuan mukaan, tehdään myös saken suhteen. Sakea ja muita alkoholijuomia nautitaan ennen ateriaa pienten suolaisten palojen kera tai sitten kaiseki ryoorin, perinteisen vierasaterian kanssa, jossa tarjoillaan lähes 10 eri ruokalajia.
Koska japanilaiset eivät yleensä juo sakea riisin kanssa, tarjoillaan riisi pikkelssin kera viimeiseksi. Aterian päättää vihreä tee ja pala tuoretta hedelmää.
Ruokaa vai lääkettä?
“Tämä säilyttää hiustesi tumman värin. Tämä ehkäisee syöpää. Tämä parantaa aivojesi toimintaa. Tämä nuorentaa. Tämä edistää maksan toimintaa.”
Japanilaisilla kuten kiinalaisillakin on tapana kertoa kunkin ruoka-aineen terveydelliset vaikutukset. Joskus tuntuu kuin olisi lääkeaterialla!
Japani oli vuosisatoja köyhä maatalousyhteiskunta. Kun moderneja lääkkeitä ja lääkäreitä ei ollut, kansa oppi käyttämään luonnon omia tuotteita sairauksien parantamiseen ja ehkäisemiseen. Kansantieto on yhä voimissaan.
Tikut ristissä ja vähän muutakin muistettavaa
- Riisikuppia ei täytetä kukkuraksi.
- Syömäpuikkoja ei panna ristiin eikä työnnetä riisiin pystyyn. Näin tehdään vain vainajille uhrattaessa.
- Syömäpuikoilla ei kaiveta hampaita eikä käytetä kuin haarukkaa ja veistä – japanilainen ruoka on paloiteltu valmiiksi suuhun sopivaksi. Jos pala kuitenkin on suuri, siitä on lupa haukata, ellei onnistu saamaan palaa irti puikoilla.
- Riisiä syödessä kulho tuodaan lähelle suuta ja sitä voi pitää myös ’alustana’, kun poimii muita paloja, joista saattaisi tippua nestettä tai palasia.
- Tavallisella japanilaisella aterialla, johon kuuluu 4-7 astiaa eri ruokalajia varten, kaikkia ruokia saa syödä samanaikaisesti ja vuorotellen.
- Keittoa ’juodaan’ maljasta muiden suupalojen lomassa.
- Kuumaa nuudelikeittoa saa ryystää äänekkäästi, mutta röyhtäisy kuuluu toiseen kulttuuriin.
- Älä koskaan pyydä ketsuppia tai kaada soijakastiketta riisin päälle. (Ethän tekisi sitä uusien perunoittenkaan kanssa!)
- Älä niistä ruokapöydässä.
- Ennen ateriaa japanilainen sanoo “itadakimasu” ja aterian jälkeen “gochisosama-deshita”.
Artikkelin on kirjoittanut SJY:n hallituksen entinen puheenjohtaja Pirkko Yamashita, jolla on pitkä kokemus japanilaisesta kulttuurista.
Tärkeimmät työvälineet
Japanilaisen keittiön tärkein työväline on VEITSI. Paras veitsi on tehty hiiliteräksestä. Hiiliteräsveitsi vaatii huolellista hoitoa, mutta huolenpito on vaivan arvoista. Veitsen on oltava terävä, jotta se jättää kauniin ja ehjän jäljen. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut veitset ovat helppohoitoisia, mutta ne eivät leikkaa yhtä hyvin kuin hiiliteräksestä valmistetut veitset.
Japanilaisen keittiön perusveitsi on leveäteräinen nagiri-veitsi. Toinen tärkeä veitsi on toispuolisesti hiottu, kapea sashimi-veitsi, jolla käsitellään raakaa kalaa. Puinen leikkuualusta säästää veistä. Veitsen lisäksi automaattinen riisinkeitin on japanilaisen keittiön tärkein työväline – pane pesty ja valutettu riisi ja mitattu vesi keittimeen, paina nappia ja kone hoitaa loput.
Japanilaisen keittiön perusmausteet
Japanilaisen keittiön perusmausteet ovat soijakastike, mirin, miso, wasabi, riisietikka, sokeri, suola ja pippuri.
Soijakastiketta käytetään lähes kaikissa japanilaissa ruuissa joko kastikkeena tai mausteena. Japanilainen soijakastike poikkeaa makunsa ja arominsa puolesta kiinalaisista ja Kaakkois-Aasian soijakastikkeista.
Misotahnaa (soijapavuista fermentoimalla valmistettua tahnaa, siinä saattaa olla myös vehnää, ohraa tai muita viljalajikkeita) käytetään etupäässä keitoissa. Liha-, kala- ja vihannesruuissa misotahnaa käytetään mausteena.
Mirin eli makea sake on maultaan sokeria pehmeämpi. Miriniä käytetään pienissä erissä pehmentämään soijan, etikan ja mison makua.
Koska raaka-aineiden luonnollinen maku halutaan säilyttää, japanilaisessa ruuassa käytetään voimakkaitten mausteitten sijaan mietoja yrttejä kuten kinomea (aromaattisen sanshopuun versoja), yuzua (pieni sitruuna), inkiväärin juurta, wasabia (japanilainen piparjuuri) ja myogaa (inkiväärin sukuinen kasvi), mitsubaa (hieman persiljaa muistuttava yrttikasvi).
Nori on kuivattua merilevää, jota käytetään mm. makisushin ympärillä. Noria käytetään myös japanilaisella aterialla lähes päivittäin pieninä levyinä tai murusina riisin maustajana.
Dashi-perusliemi on japanilaisen keittiön tärkein maunantaja. Se valmistetaan erään tonnikalalajin kuivatuista lastuista (katsuobushi) tai kombu-merilevästä.
Liha, kala, äyriäiset ja vihannekset valmistetaan useimmiten pariloimalla, pikaisesti paistamalla, keittämällä, uppopaistamalla tai höyryttämällä.
Shimotsukare on pohjois-Kantōn suunnassa, erityisesti Tochigin prefektuurissa, esiintyvä paikallisruoka. Se on konstailematonta tavallisen väen ruokaa, jota Edo-kaudella (1603–1868 – suom. huom.) käytettiin nälän torjumiseen viljakadon sattuessa. Erikoisen nimen tarkkaa alkuperää ei tunneta. Nimen uskotaan olevan peräisin joko Tochigin prefektuurin entisestä nimestä Shimotsuken maakunta tai samankuuloisesta sumutsukari-ruokalajista.
Ruokalajin uskotaan periytyneen sukupolvelta toiselle matriarkaalisesti. Koska daikon-retikoiden valmistelu on kovaa työtä, myös miehet saattoivat vastata ruoanvalmistuksesta. Lapsuudenkodissani oli naisia kolmesta sukupolvesta – isoäiti, äiti, isosisar ja minä – mutta isoäiti ei käsittääkseni valmistanut shimotsukarea. Ruokalajin valmistusvälineisiin kuuluu bambuinen onioroshi-raastin (”paholaisraastin”; nimi johtuu raastimen terävistä hampaista – suom. huom.). Isoäitini selitti, ettei ruoan valmistus käynyt päinsä ilman välinettä, ja vaikka hän oli valmistanut sitä aikaisemmin, taito oli päässyt unohtumaan. Muistelen kyllä syöneeni lapsena naapureiden laittamaa shimotsukarea, mutta se ei tainnut olla herkullista, koska kokemus ei ole jäänyt kummemmin mieleen.
Ollessani jo pitkällä aikuisiässä äitini alkoi eräänä päivänä yhtäkkiä valmistaa shimotsukarea. En oikein ymmärrä, mistä hän sai käsiinsä onioroshi-raastimen ja keneltä oppi valmistustavan, mutta siitä lähin hän on laittanut shimotsukarea joka vuosi helmikuun ensimmäisenä (hatsu-uma) ja toisena (ni no uma) hevosen päivänä talven viimeisen päivän (setsubun) jälkeen. Ehkä hän on vähitellen löytänyt toimivan valmistustavan, sillä hänen shimotsukarensa ovat olleet viime aikoina poikkeuksetta herkullisia. Lapsuuden epäkiinnostava ruoka maistuu nykyisin mielettömän hyvältä.
Talven viimeinen setsubun-päivä jakaa vuodenajat. Se edeltää kevään ensimmäistä päivää (risshun), joka on yleensä 3. helmikuuta. Japani on tuolloin kylmimmillään. Vuodenajan alussa kostonhimoisten jaki-paholaisten uskotaan tulevan esiin, ja paholaisten karkottamiseksi on tapana ripotella papuja talon sisä- ja ulkopuolelle.
Shimotsukaren valmistuksessa hyödynnetään uuden vuoden ruokalajeissa käytettyjä aineksia, kuten pavuntähteitä (paahdetut soijapavut), kylmän jakson aikana imeltyneitä retikoita, porkkanoita, sisämaassa (Tochigin prefektuuri ei sijaitse merelle päin) säilykkeenäkin käytettävän suolatun (kauttaaltaan suolasäilötyn) lohen päätä ja saken valmistuksesta jäävää sakekasu-sakkaa.
En ole seurannut tarkkaan äidin tapaa valmistaa shimotsukarea, joten haastattelin häntä tätä kirjoitusta varten. Yllätyksekseni selvisi, että hän laittaa ruokaa isoäidin valmistustapaa jäljitellen. Ollessani pikkuinen isoäiti valmisti kuulemma sittenkin shimotsukarea. En ollut kuitenkaan pitänyt ruoasta, joka ei ollut ulkonäkönsä tai makunsa puolesta lapsen mieleen.
Kirjataanpa ylös äidin valmistustapa: Valmistele onioroshi-raastimella runsaasti karkeatekoista retikka- ja porkkanaraastetta. Paahda lohenpäät kevyesti, laita kiehuvaa vettä sisältävään pataan ja keitä 4–5 tuntia, kunnes rakenne hajoaa. Lisää välissä paahdetut soijapavut. Jos käytät painekattilaa, lyhyempi aika riittää. Jos vettä ei ole tarpeeksi, lisää joukkoon retikka- ja porkkanaraasteen mehu. Lisää myös retikat, porkkanat ja maun mukaan konnyaku-hyytelöä (mukulapökkövehkasta valmistettu ruoka-aine, jota syödään hyytelömäisen koostumuksensa vuoksi) sekä keitä, kunnes lohen luut ovat pehmenneet täysin. Lisää lopuksi joukkoon sakekasu-sakka ja abura-age (ohuita friteerattuja tofuviipaleita). Kun kaikki raaka-aineet ovat kypsyneet, tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa ja soijakastiketta. Koska ruoka saa suolaisuutta suolalohesta sekä makeutta retikasta ja porkkanasta, mausteille ei liene juuri tarvetta.
Ruoka on parhaimmillaan, kun lohen rakenne on hajonnut täysin, mutta vielä tässä vaiheessa se ei ole maukasta. Kun sitä pitää viileässä yön yli, se maustuu kasvisten makeudesta sekä kalan umamista (lihaisa maku; yksi ihmisen viidestä perusmausta –suom. huom.) ja suolaisuudesta, alkoholin pistävä haju katoaa ja ruoasta tulee herkullista. Jäähtynyt ruoka on maukasta sellaisenaan, ilman uudelleenlämmitystä. Harmillista kyllä, ruoka näyttää epämiellyttävältä. Se on selvästi aikuisten ruoka, joka ei herätä ruokahalua lapsissa. Viime aikoina shimotsukaren käyttöä on kuitenkin suositeltu, koska se on paikallisruokaa, ja sitä on alettu tarjota lapsille maistuvassa muodossa ala-asteen lounastunnilla.
Joka talouden shimotsukaressa on ominaismakunsa. Jos syö seitsemän talouden shimotsukarea, ei perinteen mukaan voi sairastua. Perinteenä on myös tarjota laittamaansa shimotsukarea naapuruston väelle. Joskus ihmiset tarjoavat samalla valmistamaansa sekihan-riisipapuseosta (punaisia pitkäpapuja ja tahmaista riisiä yhdessä keittämällä valmistettu punertava riisiruoka). Helmikuun hevosen päivinä, joina valmistetaan shimotsukarea, järjestetään myös Inari-pyhäköiden (Inari on yksi Japanin kami-hengistä, erityisesti riisinviljelyksen kami) matsuri-juhla, ja tapana on uhrata Inarille shimotsukarea yhdessä sekihan-riisin kanssa. Kuuma sekihan-riisi sopii muuten hyvin yhteen kylmän shimotsukaren kanssa.
En ole kertaakaan valmistanut shimotsukarea itse. Satun kyllä omistamaan onioroshi-raastimen, jonka löysin kotiseudullani olevasta tavaratalosta. Reseptejä on nykyään hyvin saatavilla netissä, joten kun vain omistan onioroshi-raastimen, voin valmistaa shimotsukarea varmuuden tunteella äitiä mukaillen. Shimotsukarea, jota laitetaan kotitalouksissa ainoastaan helmikuussa, on myös ollut viime aikoina myynnissä supermarketeissa vuodenajasta riippumatta. Iloitsen kuitenkin suuresti voidessani nauttia juuri äidin laittamasta shimotsukaresta – siihen saakka, kunnes koittaa päivä, jolloin äitiä ei enää ole ja valmistan sitä itse muistellen äidin shimotsukaren makua.
Toivon syvästi, että tuo päivä siintää hamassa tulevaisuudessa.
kirjoittaja: Sugamata Kumiko
käännös: Johannes Cairns
(Julkaistu alunperin SJY:n Kokoro-lehdessä nro 3/2014)
Marraskuun alkupuolen Sapporossa on värikäs ruska-aika jo ohi. Noin kahden millimetrin kokoiset valkoiset ”pumpuli”-hyönteiset, joita läheisemmin kutsutaan nimellä yukimushi (lumiötökkä), lentelevät ilmassa pehmoisesti haihtuen, ja pian sataakin jo ensilumi. Päivä lyhenee ja suoramyyntipaikoilla on vilskettä, kun ruokaa hamutaan sieltä talven varalle. Silloin ajattelee, että Hokkaidoa on tosiaan siunattu hyvillä ruoka-aineilla!
Ympäri Japania järjestettävissä tavaratalojen tuotenäyttelyissä Hokkaidon ruoat ovat kaikista suosituimpia. Ne ovat tuoreita ja maukkaita. Koska viileässä ilmastossa hyönteisvauriot ovat vähäisiä, ei hyönteismyrkkyjä tarvitse käyttää paljoa, ja siksi ruokaa voi syödä turvallisin mielin.
Hokkaidon ruoka on todellakin hyvää!
Hokkaidon maanviljely ja kalastus
Hokkaido on maamme ruokavarastoalue. Vehnän, perunan, soijapapujen, azukipapujen, sipulin, salaattien, tattarin, sokerijuurikkaan ja maidon tuotantomäärät ovat Japanin suurimmat, ja riisikin on toisella sijalla tuotantomäärissä. 187 %:n ruoan omavaraisuusaste on myös selvästi Japanin korkein.
Koska Japaninmeren, Tyynenmeren sekä Okhotskin meren ympäröimä Hokkaido on kylmien ja lämpimien virtauksien yhtymäkohta, on kalalajien määrä suuri. Tämä tekee Hokkaidosta otollisen kalastuspaikan, ja kalojen saalis- ja myyntimäärät ovat maan suurimpia. Lohi, kampasimpukat, konbulevä, turska, aktamakrilli, saira, katkarapu, rapu ja hokki-simpukka edustavat Hokkaidon makuja. Meren antimet ovat turvallisia kuten maataloustuotteetkin.
Me Hokkaidolla asuvat voimme näin ollen nauttia tuoreista ja herkullisista ruoka-aineista vuodenajasta riippumatta. Esittelen nyt teille kotirouvan näkökulmasta muutamia Hokkaidon ruokia.
Riisi
Riisi on hyvin vaativa viljelykasvi. Kun 1800-luvun lopulla Hokkaidon viljely alkoi täysimittaisesti, sanottiin, että viileässä ilmastossa riisinkasvatus on mahdotonta. Siihen aikaan maanviljelyopastusta antamaan tulleet amerikkalaiset insinöörit suosittelivatkin vehnää perusruoaksi.
Mutta japanilaiset rakastavat riisiä. Hokkaidolaisten jatkuvan uutteruuden sekä jalostukseen ja viljelystekniikan kehitykseen käytettyjen lukuisten vuosien johdosta riisinviljelyssä onnistuttiin.
Varsinkin kymmenien viime vuosien aikana myös riisin laatu on parantunut paljon. Tämän vuoden syksyllä joka puolella Japania järjestetyissä ”riisikilpailuissa” on monta Hokkaidon riisilajia voittanut. Hokkaidolaista riisiä arvostetaan nykyään niin paljon, että se saattaa jopa voittaa maussa jo pitkään Japanin ykkössijalla olleen Niigatan laaturiisin.
Nuorten aamupalatottumukset ovat viime vuosina länsimaistuneet Japanissa, ja aamupalaksi syödään mm. leipää. Minun kaltaisteni keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten ikäluokka syö kuitenkin aamulla riisiä, misokeittoa, tsukemono-kasvispikkelsejä, raakaa kananmunaa, ja nattota (eli hapatettuja soijapapuja). Illalla tyypillistä ruokaa ovat näiden lisäksi paistettu kala tai liha, keitetty ruoka ja vihannekset. Uutena vuotena syödään mochi-riisikakkuja, ja juhlissa taas punaista riisiä ja sushia. Lisäksi riisistä voidaan tehdä riisikeksejä, japanilaista sakea, ja siitä saadaan myös misoa.
Sushi ja nigirizushi
Tavallisissa perheissä sushi on erikoisruokaa. Koulujen urheilupäiviksi ja piknikeille laitetaan inarizushia tai makizushia, ja syntymäpäiville sekä kauden juhliin mm. chirashizushia. Näistä susheista saadaan herkullisia kotonakin. Mutta koska sanotaan, että herkullinen riisi ja tuore kala ovat elämän yhdistelmä, ei nigirizushin valmistuksessa ole ammattilaisravintolan voittanutta.
Nigirisushi valmistetaan niin, että etikkariisi (eli riisi joka on maustettu viinietikalla ja sokerilla) otetaan kämmenelle ja muotoillaan suuhunsopivaksi pitkulaiseksi palaksi, jonka jälkeen riisin päälle laitetaan wasabia ja sen päälle asetetaan tuore kala tai simpukka. Sitten sushia kastetaan hieman soijakastikkeessa ja syödään yhtenä suupalana. Ainekset, joita ovat mm. tonnikala, amberjack-kala, pargo, lohi, kampasimpukka, katkarapu, rapu, merisiili, lohen mäti, sillin mäti, kalmari ja mustekala, ovat erittäin tuoreita ja ne on myös valmistettu erinomaisesti. Suuhun leviävä maukkaus onkin osoitus sushi-ammattilaisen taidonnäyteestä. Minä ylpeilen sillä, että Hokkaidon nigirizushi on Japanin parasta.
Tempura
Omien silmien edessä tehdyn, vasta valmistuneen ruoan herkullisuuden huomaa myös tempurassa. Katkaravut, pienet kalat sekä väriä tuovat kauden vihannekset pyöritetään jauhoista ja munasta valmistetussa taikinassa, jonka jälkeen ne uppopaistetaan hyvin ja dipataan joko raastettua daikon-retikkaa sisältävässä dashi-kastikkeessa tai suolassa. Jos ruoan annetaan seistä, sen rapeus huononee, ja siksi tempura onkin parasta vastapaistettuna.
Meidän perheessämme tempuraa laitetaan paljon, ja myös lapsenlapset pitävät siitä kovasti. Yleisiä aineksia ovat katkaravut, kuore, kurpitsa, bataatti, munakoiso sekä vihreä paprika. Japanilainen perilla-yrtti ja vasta kukkaantulleen akasian verholehdet ovat meidän perheen suosikkeja.
Sushia ja tempuraa voidaan nauttia ympäri vuoden, mutta myös syyskauden ruokaa, lohta, voidaan nauttia koko vuoden ajan.
Lohi ja Ishikarinabe
Lohi on ympärivuotinen ruoka, ja siitä pitävät kaikki lapsista aikuisiin. Se on siis suosittu kala meille Hokkaidolla asuville. Siitä voidaan eviä lukuunottamatta syödä kaikki osat, myös nahka ja ruodot. Lohi on herkullista missä tahansa ruoassa niin grillattuna, höyrytettynä, paistettuna kuin keitettynäkin. Tähän vuodenaikaan on maukasta tuorelohta paljon saatavilla. Suolalohta taas on kaupoissa ympäri vuoden.
Ishikarinabe on hokkaidolainen pataruoka, jossa tuoreen lohen lihaa ja ruotoja sekä muita sen osia keitetään yhdessä monien erilaisten paikallisten vihannesten (mm. daikon-retikka, porkkana, kiinankaali, sienet, peruna), tofun, ja konnyaku-hyytelön kanssa, ja maustetaan konbulevä-liemellä ja misolla tai saken valmistuksessa saatavalla pohjasakalla. Kylmä kausi on alkamassa, ja siksi tällainen kehoa lämmittävä ruoka on hyvää, ja sopii hyvin myös alkoholin kanssa nautittuna.
Tšingis-kaani
Oluen kanssa hyvin yhteensopiva Hokkaidon ruoka on Tšingis-kaani. Siinä lampaanliha paistetaan itujen, kaalin ym. vihannesten kanssa ja syödään kihisevän kuumana. Erona grillaukseen on se, että tässä lihan rasvalla paistetaan myös kasvikset.
Sapporossa vierailevat turistit käyvät ainakin kerran Japanin historiallisessa Sapporon oluttehtaan biergarten-olutpuistossa, jonka vilinää voi hyvin verrata Münchenin Hofbräuhausiin.
Suomalaiset! Sen jälkeen kun olette vierailleet Kioton ja Naran kulttuurihistoriallisissa paikoissa, tulkaa myös Hokkaidolle nauttimaan Japanin herkullisimmasta ruoasta! Tokion ja Sapporon välimatka on 1,5 tuntia, ja väliä liikennöi neljä lentoyhtiötä 60 koneella päivässä edestakaisin. Väli on siis yksi maailman vilkkaimmin liikennöityjä reittejä. Sapporosta lentää Osakaan ja Nagoyaankin useita vuoroja.
Kirjoittanut: Kazuko Suda
Suda-san on Hokkaidon Suomi-yhdistyksen hallituksen jäsen.
(Julkaistu alunperin SJY:n Kokoro-lehdessä nro 4/2011)
Chadô, “teen tie”, on perinteinen japanilainen kulttuurimuoto, joka tunnetaan länsimaissa myös nimellä teeseremonia.
Chadô muotoutui omaksi taiteekseen, “tieksi” (dô) 1400-1500-lukujen aikana ja sillä on merkittävä asema Japanin kulttuurihistoriassa. Teetaiteen keskeisimmät ajatukset kiteytyvät teemestari Sen Rikyûn (1522-1591) elämän työhön. Rikyûn kuoleman jälkeen hänen teetaiteen perintönsä jakautui hänen tyttärensä pojan poikien kesken kolmeen koulukuntaan:Omotesenke, Urasenke ja Mushanokôjisenke. Näistä suurin on Urasenke, joka on jatkanut Rikyûn karun ja vaatimattoman teetaiteen perinnettä. Japanissa toimii nykyään myös lukuisia muita koulukuntia kuin edellä mainitut kolme Senkeä.
Chadôn harjoittajat sitoutuvat perinteisesti yhden koulukunnan oppiin. Koulukuntien välillä on eroja niin tyylissä kuin käytännön toiminnassa.Chadôn oppiminen ja ymmärtäminen käsitetään elämän pituiseksi tieksi, joka parhaimmillaan vaikuttaa sen harjoittajan elämään sekä asenteisiin kokonaisvaltaisesti.
Teetilaisuus on kahden tai useamman ihmisen kohtaaminen, jossa korostuvat läheisyys, harmonia ja kunnioitus kanssaihmistä kohtaan. Teetilaisuus etenee ennalta määrätyn muodon mukaisesti ja siinä noudatetaan tarkkaa teenvalmistustapaa (temae), joita on useita erilaisia. Tilaisuuden aikana tarjotaan yksinkertaisimmillaan vain makeisia ja vihreäämatcha-teetä (chakai, “teekokoontuminen”). Tilaisuus voi olla myös niin kutsuttu täysipitkä muodollinen teetilaisuus (chaji), jolloin sen aikana tarjoillaan kaiseki-ateria, sekä kahta erilaista matcha-teetä. Chaji kestää noin neljä tuntia.
Chadôn keskeisimmän sisällön voi tiivistää neljään käsitteeseen: harmonia, kunnioitus, puhtaus ja mielenrauha.”
Saapuessaan Suomenlinnan TOKUYUAN-teehuoneeseen vieraat jättävät kengät ja ulkovaatteet genkan-eteistilaan, nousevat käytävän puulattialle ja istuutuvat shôji-liukuoven eteen, joka on raollaan kutsuen avaamaan sen. Kevyt suitsukkeen tuoksu leijailee teehuoneessa ja katse kiinnittyy tokonoma-syvennykseen. Tokonomaan on ripustettu kirjoituskäärö ja asetettu kukkia maljakkoon. Isännän paikalla lämpiää teevesi valurautaisessa kattilassa tulipesässä. Vieraat asettuvat omille tatameilleen istumaan, minkä jälkeen isäntä saapuu mizuya-valmistelutilasta, tervehtii ovella vieraitaan kumartaen, ja toivottaa näin heidät tervetulleiksi yhteiseen teehetkeen.
Teksti: Suomen Chado Urasenke Tankokai yhdistys ry / Chado Urasenke Tankokai Finland Association
